Äitiys

Äitiys ja muuttuva identiteetti

Tartuin tähän aiheeseen, kun Unelma 5 – blogissa oli hyvä teksti : kuka olen ilman lapsia? Luin myös Unelma 5:n linkkaaman oman pari vuotta vanhan tekstini vanhan blogin puolelta (Ethän kadota itseäsi äitiyteen?). Siitä kirjoituksesta on kuitenkin aikaa jo vierähtänyt ja lapsiluku meillä taas kasvanut, joten päivitin ajatuksiani tähän päivään. Aihe on hyvin ajankohtainen itselleni tänäkin päivänä.

Minä tulin äidiksi lähes 9 vuotta sitten.
Wau, onko siitä tosiaan jo niin kauan?! Se aika on kuin pieni silmänräpäys, toisaalta aika ennen lapsia tuntuu olevan jostain muinaishistoriasta. Välillä sitä miettii että mitä ihmettä sitä on tehnyt kaikella sillä ajalla mitä on ollut käytettävissä ilman lapsia. Kuka minä olin ennen lapsia? Ja kuka minä olen tänään neljän lapsen äitinä?

Äidiksi tulo on ollut kaiken mullistava ihmeellinen tapahtuma. Sitä se on varmasti ihan jokaiselle äidiksi tulevalle naiselle. Jo se miten keho muuttuu raskauden ja synnytyksen myötä on ihmeellistä itsessään. Ensimmäisen synnytyksen jälkeen en kokenut kehoani ollenkaan omakseni, ja oma itsevarmuus ja identiteetti oli myös kadoksissa jonkin aikaa. En tarkoita ettenkö olisi nauttinut vauva-ajasta – päinvastoin, nautin ihan suunnattoman paljon, mutta uuden roolin ja muuttuneen kehon omaksuminen jätti alleen kaiken entisen. Ja se on täysin normaalia! Minä olin yhtäkkiä tullut äidiksi, ja omaksuin uuden roolin.

Siitä alkoi seikkailu, jossa olen saanut löytää itseni uudelleen naisena, vaimona ja äitinä.

Äidiksi tulon jälkeen jouduin, tai oikeammin pääsin uudelleen tunnustelemaan, että kuka minä oikein olen. Siitä alkoi seikkailu, jossa olen saanut löytää itseni uudelleen naisena, vaimona ja äitinä. Ja tämä seikkailu jatkuu edelleen nyt neljän pojan äitinä joista vanhin on kohta 9v ja nuorin vajaa 9 kk. Valehtelisin jos väittäisin että tämä matka on ollut helppo. Kun olet 24/7 kiinni lapsissa, niin kyllä siinä oman minuuden rajat hämärtyy. Mutta vuodet ovat opettaneet että se ei haittaa, kunhan ne rajat eivät jää sinne hämärään vaan antaa niiden rajojen aktiivisesti piirtyä näkyviin.

Näiden vuosien jälkeen koen, että äitiys ei suinkaan ole vienyt mitään pois naiseudestani, vaan päinvastoin tuonut siihen paljon lisää.

Meillä on neljä ihanaa lasta. Näiden vuosien jälkeen koen, että äitiys ei suinkaan ole vienyt mitään pois minuudestani, vaan päinvastoin tuonut siihen paljon lisää. Äitiyden myötä myös naiseus saa vahvistua, kasvaa ja kukoistaa, kunhan sille antaa tilaa kypsyä. Äitiys on osa naiseuttani, ja naiseus äitiyttäni. Minun tehtäväni on huolehtia itsestäni ja siitä että voin hyvin, vain sillä tavalla parisuhde ja perhe voivat myös hyvin.

Terve itserakkaus – sitä olen tosissani joutunut opettelemaan. Terve itserakkaus ei ole itsekkyyttä, vaan sitä että minä arvostan itseäni, huolehdin omasta hyvinvoinnistani (liikunta, hyvä ruoka, pienet omat hetket arjen keskellä) ja järjestän hetkiä joissa saan toteuttaa itseäni ja antaa luovuudelle sijaa. Sitä on esimerkiksi tämä blogin kirjoittaminen, minulle tärkeä oma juttu. Tosin tälläkin hetkellä näpyttelen tätä tekstiä puhelimen ruudulla hämärässä makkarissa laittaen vauvalle vähän väliä tuttia suuhun. Eli voi olla vähän pätkivää ajatusta. Mutta sitähän tämä äitiys usein on, yhtä pätkivää ajatusta.

Sama terve itserakkaus pätee tottakai myös mieheeni, molemmille täytyy järjestää omaa aikaa jotta meidän yhteinen aika on sitten rikkaampaa. Parisuhde on kuitenkin se tärkein perusta jossa lapsemme kasvavat. Olen usein miettinyt, miten tärkeää on panostaa parisuhteeseen pikkulapsiarjen keskellä (pienet asiat ja eleet merkkaavat paljon), sillä kun lapset kasvavat niin me jäämme mieheni kanssa kahdestaan. Olisipa surullista siinä kohtaa huomata että emmehän me osaa enää olla yhdessä, ja niin kävisi vääjäämättä jos jäisimme toisillemme vieraaksi näiden vuosien aikana. Mutta ajatteleppa jos jäätkin itsellesi vieraaksi näiden vuosien aikana. Uskon että on ensiarvoisen tärkeää panostaa siihen, että arjen keskellä löytää niitä pieniä hetkiä sekä itselleen että toisilleen.

Ihana mieheni rakensi meille muuten salin autotalliin nyt koronakeväänä. Miten nopeaa ja helppoa käydä vuorotellen seinän takana salilla!

Minä itse – nauttimassa uusista vaatteista ja lierihatusta jonka sain mieheltäni äitienpäivälahjaksi.
Tässä sama minä itse myös. Kuopus mukana roikkumassa kun oli siivouspäivä. Mahtavat muuten nuo peilissä näkyvät elämisen jäljet, pitää joku päivä yrittää muistaa pestä ne pois.

Minkälaisia kokemuksia muilla on minuudesta ja naiseudesta äitiyden myötä? Onko itsensä ja naiseuden löytäminen ollut haastavaa, kuten minulla oli alussa kaiken epävarmuuden keskellä? Olisi kiva kuulla teidän ajatuksia!

❤ -Marjo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *