”Sellainen aikuinen on pöljä, joka ei osaa juoda tyhjästä muovikupista lapsen tarjoamaa kahvia.” -Marjatta Kalliala
Nuo yllä olevat sanat tuli mieleen tänään kun istuin kahden pienimmän pojan kanssa hiekkalaatikon reunalla ja huvitti. Huvitti siksi että viimeisen yhdeksän vuoden aikana on tullut aika monet kerrat istuttua hiekkalaatikon reunalla hörppien hiekkakahvia. En siis ole kovinkaan pöljä aikuinen. Olen itse asiassa aika hieno. Sain nimittäin kuulla meidän vajaa 3-vuotiaan kikkarapään ihastelua tänään kun piirsin hiekkaan sormella kauniita kuvioita. ”Äiti wau, sie olet tosi hieno piirtämään!”
Siinä hiekkalaatikon reunalla seurailin näitä kahta rakasta, ja söin tänäänkin monta hiekkakakkua, kuten jo niin monet vuodet aiemmin isompien poikien kanssa. Välillä pysähdyttiin ihmettelemään talitiaisten lentelyä. Vaihdettiin muutama sana lähistöllä asuvan hurmaavan tytön kanssa, joka kertoi hänelle kuuluvan ihanan hyvää. Siinä lintujen laulellessa mietin, että vaikka olen takapuoleni puhki kuluttanut hiekkalaatikon reunalla näiden vuosien aikana, en yhtäkkiä tiennytkään enää mitään tärkeämpää hommaa kuin tämä. Näitä hetkiä tulee niin ikävä.
Silmäkulmassani tuntui jotain kosteaa, kuten niin monet kerrat aiemmin tänä kesänä. Ne kyyneleet tulivat taas. Kiitollisuuden kyyneleet.
Ihanaa viikonloppua siulle!
❤ : Marjo
