, Äitiys, Perhe

Voisiko ajan hetkeksi pysäyttää?

Viime viikolla joku aamu esikoinen kömpi kainalooni, kun makoilin vielä kuopuksen kanssa sängyllä. Suljin pojan lujasti rintaani vasten, ja hän sujautti kätensä omaani. Suukotin päätä, ja katselin pojan suureksi kasvaneita käsiä. Suuri kyynel vierähti poskelleni. Kuopus tuhisi vieressä, ja tuntui kuin silmänräpäys vain olisi kulunut siitä kun tämä suurikätinen poika oli samanlainen tuhisija. -Milloin siusta …

kukka äidille
, Äitiys, Rohkaisua

Muutama ajatus äitienpäivän iltaan

Väsynyt äiti täällä hei. Tulin kirjoittamaan muutaman sanasen sinulle, toinen väsynyt äiti. Tiedän, että kello on paljon, ja väsyneen olisi viisainta mennä nukkumaan. Mutta tämä pieni hiljainen hetki kun kaikki muut jo nukkuvat. Tämä hetki on ihmeellinen asia pikkulapsiperheen äidille. Ja tänään tahdon tämän pienen hiljaisen hetken käyttää tähän. Annan sormieni liukua tietokoneen näppäimistöllä, ja …

, Hyvinvointi ja liikunta, Kuulumisia

Lapsiperhearki – 5 vinkkiä energisempään arkeen

Tervehdys pitkästä, pitkästä aikaa! En ole kerennyt blogia päivittämään ollenkaan, kun arki on vienyt aivan mennessään. Meidän 1v kuopuksella on valtava eroahdistuskausi meneillään. Kuvassakin kiipesi syliin kun yritin kerrankin ottaa kuvaa pelkästään itsestäni. 😂No sitten 3 v:llä on joku järjetön raivokausi meneillään. Kahdella vanhimmalla on vähän tasaisempi vaihe tällä hetkellä, ainut että ovat aivan allergisia …

, Äitiys, Perhe

Mahtuuko onni arjen keskelle?

Onni🤍 Kerta toisensa jälkeen hämmästelen onnen olemusta. Kun on väsynyt eikä jaksaisi ylimääräisiä ääniä. Kun lapset on riidelleet ja on tiuskittu toisillemme puolin ja toisin. Kun koti on sotkuinen, lattia täynnä kaikkea epämääräistä leluista ruuantähteisiin. Kun mietin että voi kunpa vain pääsisi nukkumaan jo, ja joku roikkuu lahkeessa kiinni jatkuvasti, kun kaikki puhuu samaan aikaan …

, Äitiys, Mietteitä

Äitiydestä ja Afrikan kissoista

Mukavaa uutta alkanutta viikkoa sinne!❤️ Täällä alkoi viikko vähän normaalia rauhallisemmin. Pojilla olisi ollut kerhopäivä, mutta 3-vuotias nukkui niin autuaasti etten raaskinut väkisin herättää koisaavaa nallekarhua. Eikä esikoinenkaan saanut nallukkaa hereille ennen kuin lähti kouluun. Kun hän sitten heräsi, oltaisi juoksujalkaa keretty kyllä kerhoon, mutta valitsin hitaamman temmon tähän viikon alkuun. Sitä paitsi meille oli …

, Reseptit

Suklaiset pikkuleivät kanelilla höystettynä

Ihanaa perjantai-iltaa sinne! Meillä on pojat taas kovasti innostuneet leipomaan. Eilen meidän kohta 6v ilmoitti että aikoo leipoa keksejä. Eihän siinä muu auttanut kuin ruveta avustajaksi kun mestari leipoi. Ja nam mitä herkkua tuli. Leivottiin kaksi pellillistä keksejä, ja ne katosi hetkessä! Saatoin ehkä itse syödä pellillisen, hups. Juuri kun kerkesin miettiä että pitäisi vähän …

, Äitiys, Mietteitä, Rohkaisua

Armoa tarvitsee jokainen 🤍

Armoa tarvitsee jokainen 🤍 Armon peite laskeutuu sinne, missä uskalletaan olla heikkoja, tarvitsevia, syntisiä. Armo asuu siellä, jossa vilpittömin sydämin pysähdytään omien epäonnistumisten äärelle, polvistutaan armon alttarille. Siellä ei tarvitse mitään peitellä eikä tunteita väistellä. Siellä ei olla täydellisiä, vaan rehellisesti rikkinäisiä ja rikkoneita. Siellä pieni ihminen kohtaa suuren Luojan, antaa totuuden valaista sydämensä sopukat, …

, Mietteitä, Rohkaisua

Pelosta ja häpeästä

Pelko ja häpeä. Pettämätön parivaljakko. Yhdessä ne saavat sinun keveät ja luottavaiset askeleesi horjumaan. Ne saavat sinun silmiesi tuikkeen sammumaan, komentavat sinut kiireesti piilottamaan juuri syttyneen liekkisi. Ne saavat sinun lapsenomaisen luottamuksesi herpaantumaan niin, että ilosta pirskahteleva olemuksesi muuttuu jälleen vaatimattomaksi varjoksi. Mutta sinä pieni ihminen, ole sinä luja ja rohkea. Ota askel toisensa perään, …

, Äitiys, Mietteitä, Rohkaisua

Tuulessa taipuneet

Tuulessa taipuneet Nuo sitkeät, tuulessa taipuneet. Vaan eivät katkenneet. Nuo nöyrät, vartensa palvelukseen taivuttaneet. Nuo rakkaudesta polvistuneet. Nuo lujat, monien myrskyjen raastamat. Nuo vahvat, mutta kuitenkin niin hauraat. Nuo tuulessa taipuneet, mutta toivoon tarttuneet. Nuo valoa kohti kurkottaneet.- Äidit ❤️. Tämän runon kirjoitin joskus elokuussa, ja halusin tänään jakaa tämän rohkaisuksi jollekin äidille. Iloa siun …