
Kuka ottaa minusta kuvat blogiin? Tätä minulta välillä udellaan. No pojat tietenkin! En tiedä teidän muiden miehistä, mutta minun mieheni ottaa pari räpsyä joissa ilme on vähemmän imarteleva ja ihmettelee kun mikään ei kelpaa kun otti monta kuvaa. Kaikella rakkaudella miestäni kohtaan, hän on taituri monessa asiassa, mutta valokuvaaja hän ei ole. Ainakaan vaimon kuvaaja.🤭❤️
Meidän 3-luokkalainen esikoinen on innokas valokuvaaja. Ja hyvä neuvottelija. On puhunut itselleen euron palkan/kuvauskerta. Tämä on ihan hauska diili. Saa karkkirahaa ja meillä on ollut hauskoja hetkiä yhdessä. Myös 5-vuotias kuvaa välillä, mutta ei tarvitse palkkaa. Hän on siis vielä innokkaampi.
Tänään halusin kuvia lemppariasustani. Esikoinen oli koulussa ja 5-vuotias mummilassa yökylässä. Yritimme yhdessä meidän kohta 3-vuotiaan kanssa ottaa kuvia kameran itselaukasimella.
JA TADAA!



Eihän siitä mitään tullut, muuta kuin sumeita kuvia. No mutta ei se mitään, poika lupasi ottaa äitistä kuvia. Jes, kiva juttu!

Mutta kun äiti näyttää tältä tämän vajaa 3-vuotiaan perspektiivistä katsottuna… Ihana muuten tuo kuvaajan varjo❤️
Päädyin lopulta ottamaan itsestäni selfieitä, joiden ottamisesta en tykkää yhtään. Mutta kyllähän tämä päivän asu tuli nyt kuvattua monesta perspektiivistä. Ihanaa kun ulkona on vielä lämmin, ja saa kulkea lempparihameessa ja -neuleessa. Löysin alennusmyynnistä tämän ihanan haalean vaaleanpunaisen Yourfacen neuleen. Kevyt, mutta lämmin. Rakastuin!😍

Näiden kuvien myötä toivotan sinne rentouttavaa viikonloppua!❤️ Täällä ei ole mitään sovittuja menoja, onko siellä?
❤️-Marjo