
Oi auringon lämpö miten meitä hellit! Täällä nautitaan täysillä kesäisitä keleistä, ihastellaan luontoa joka pukeutuu loistoonsa kuin suureen juhlaan. Kolme isointa poikaa on tahoillaan yökyläilemässä, ja me miehen ja pienimmän kirpun kanssa olemme syöneet navan täydeltä jätskiä. Kokkasin eilen myös lempiruokaani – tomaatti-artisokkapastaa.

Rakastan artisokkaa. Ja aurinkokuivattua tomaattia. Ja fetaa. Ja valkosipulia. Näistä lemppareistani kyhäsin viime syksynä pastan, ja siitä tulikin juuri sellainen makujen sinfonia jota toivoinkin. Olen tehnyt tätä pastaa monen monta kertaa, ja nyt muistin vihdoin ottaa myös kuvia ruoasta. Joten tässäpä olkaa hyvä, minun lempparipastani ohje.

Tomaatti-artisokkapasta
(neljälle)
1 iso sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
Kirsikkatomaatteja kourallinen
Aurinkokuivattuja tomaatteja 0,5-1 purkki
Artisokkaa (säilyke) 0,5 -1 purkki
Tomaattimurskaa 0,5-1 purkki
Fetaa
Tuoretta chiliä
Suolaa, pippuria
Creme fraichea pari lusikallista
Lisäksi
Spagettia tai muuta pastaa
Pinnalle parmesan-raastetta
Laita pannulle reilusti öljyä. Pilko sipuli ja valkosipuli, laita pannulle ensimmäiseksi. Saa tulla väriä. Lisää pilkotut kirsikkatomaatit ja chilit, anna pehmetä. Lisää tomaattimurska sekä pilkotut artisokat ja aurinkokuivatut tomaatit. Lisää myös suola ja pippuri. Anna kastikkeen tekeytyä hiljalleen poristen. Lopuksi lisää joukkoon feta sekä pari lusikallista creme fraichea pehmentämään mausteisuutta. Tällä kertaa meillä ei ollut creme fraichea, joten se (sekä parmesanraaste) puuttuu kuvan annoksesta. Ilmankin tuli oikein hyvää, mutta kyllä se ehdottomasti kuuluu tähän ruokaan.
Lisukepavut
Pussillinen vihreitä pakastepapuja
Öljyä
Suolaa
Pippuria
Sitruunan mehua
Valkosipulia
Sipulia
(Fetaa)
Laita pannulle taas reilusti öljyä. Mieluiten oliiviöljyä, sillä oliiviöljyn maku sointuu hyvin yhteen papujen kanssa. Lisää ensin valkosipulit ja sipulit. Lisää hetken päästä pavut ja voit lorauttaa vielä papujen päällekin öljyä. Paista papuja pitkään, itse tykkään että niihin saa tulla väriä ja osaan paahteinen pinta. Lisää halutessasi loppuvaiheessa feta. Viimeiseksi mausta suolalla ja pippurilla, sekä purista sitruunasta reilusti mehua päälle. Siitä tulee ihana hapokkuus ruokaan.
Tarjoa spagetin tai muun pastan kanssa.

Meidän 1,5-vuotias kuopus on aivan hulluna näihin lisukepapuihin. Joka kerta äidin lautaselta pavut katoaa parempiin suihin. Ja yöllä sitten pylly pörisee pienellä.


Mieheni siskon ystävä on myös hulluna artisokkaan. Häntä varten kirjoitan reseptin vielä englanniksi tähän alle.
Tomato-artichoke-pasta
(for four person)
1 big onion
2-3 cloves of garlic
Cherry tomatoes (handful)
Sun-dried tomatoes (0,5-1 can)
Artichoke (0,5 -1 can)
Tomato mash (0,5-1 can)
Feta-cheese
Fresh chilli
Salt, pepper
Creme fraiche (couple of spoons)
And of course pasta
+ parmesan-cheese on top
Put plenty of oil on the pan. Fry the chopped onion and garlic first. Then add the cherry tomatoes and chilli. Let them fry soft. Add the tomato mash and chopped artichoke and sun-dried tomatoes next. Add the salt and the pepper also. Let the sauce cook slowly. At the end add some feta-cheese and couple of spoons creme fraiche. Serve with spaghetti, parmesan-cheese and some baiked (or roasted) green beans.
Enjoy!
Aurinkoista viikonloppua!
❤️ -Marjo