Viime viikolla joku aamu esikoinen kömpi kainalooni, kun makoilin vielä kuopuksen kanssa sängyllä. Suljin pojan lujasti rintaani vasten, ja hän sujautti kätensä omaani. Suukotin päätä, ja katselin pojan suureksi kasvaneita käsiä. Suuri kyynel vierähti poskelleni. Kuopus tuhisi vieressä, ja tuntui kuin silmänräpäys vain olisi kulunut siitä kun tämä suurikätinen poika oli samanlainen tuhisija.
-Milloin siusta on kasvanut näin iso? Huokaisin.
– Äiti hei, mie olen vielä pieni. Vasta kolmasluokkalainen.
– No mutta niin oletkin, hymyilin ja puristin vielä aavistuksen lujempaa, ikäänkuin se voisi ajan hetkeksi pysäyttää.
Eilen kannoin sylissäni meidän pitkäksi virahtanutta ensi syksyn eskarilaista. Silitin samalla pojan kapeaa selkää ja istahdin alas sohvalle rutistaen pitkäraajaisen pojan lujaan halaukseen. ”Missä välissä tämäkin rakas on näin suureksi kasvanut?”, mietin ja nuuskin unenpöpperöisen pojan päätä sydän sykkyrällään rakkaudesta. Viivyin siinä vielä hetken, aivan kuin aika voisi siihen pysähtyä.
Tänään kävelin kevein askelin aamuauringossa. Katselin poikien säkenöiviä silmiä, kuuntelin lasten naurun ja lintujen laulun yhteistä konserttia, ihailin vaaleanvihreitä lämpimässä kevättuulessa tanssivia pieniä ruttuisia koivunlehtiä ja tunsin joka solullani – pian kesä saapuu. Kuinka voikin vain silmänräpäyksessä koko luonto muuttua, kuinka kylmyys muuttuu lämmön syleilyksi ja harmaus vihreydeksi? Kiharapäinen kolmevuotias asetteli vinossa olevia aurinkolasejaan paremmin päähänsä, hymykuoppa loisti kilpaa auringon kanssa ja kuopus istui rattaissa sormi sojossa ihmetellen kaikkea näkemäänsä ja kuulemaansa. Pääsimme perille rantaan jossa keskimmäisten poikien kerhon retki oli alkamassa. En malttanut lähteä takaisin kotiin. Halusin viipyä siinä kauniissa hetkessä lempeän lämmön syleilyssä heitä katsellen, aivan kuin aika voisi siihen pysähtyä.
Ei, aika ei pysähdy. Mutta minä pysähdyn näihin ohikiitäviin hetkiin. Nämä kauniit hetket talletan syvälle sydämeeni, vaalin näitä sydämeni aarteita. Ja kenties, kun nämä muistot kirjoitan ylös, niin aika kuitenkin näihin hetkiin pysähtyy kerta toisensa jälkeen.
Aurinkoista päivää sinne!
❤️ -Marjo
