Armoa tarvitsee jokainen 🤍

Armoa tarvitsee jokainen 🤍 Armon peite laskeutuu sinne, missä uskalletaan olla heikkoja, tarvitsevia, syntisiä. Armo asuu siellä, jossa vilpittömin sydämin pysähdytään omien epäonnistumisten äärelle, polvistutaan armon alttarille. Siellä ei tarvitse mitään peitellä eikä tunteita väistellä. Siellä ei olla täydellisiä, vaan rehellisesti rikkinäisiä ja rikkoneita. Siellä pieni ihminen kohtaa suuren Luojan, antaa totuuden valaista sydämensä sopukat, …

Pelosta ja häpeästä

Pelko ja häpeä. Pettämätön parivaljakko. Yhdessä ne saavat sinun keveät ja luottavaiset askeleesi horjumaan. Ne saavat sinun silmiesi tuikkeen sammumaan, komentavat sinut kiireesti piilottamaan juuri syttyneen liekkisi. Ne saavat sinun lapsenomaisen luottamuksesi herpaantumaan niin, että ilosta pirskahteleva olemuksesi muuttuu jälleen vaatimattomaksi varjoksi. Mutta sinä pieni ihminen, ole sinä luja ja rohkea. Ota askel toisensa perään, …

Tuulessa taipuneet

Tuulessa taipuneet Nuo sitkeät, tuulessa taipuneet. Vaan eivät katkenneet. Nuo nöyrät, vartensa palvelukseen taivuttaneet. Nuo rakkaudesta polvistuneet. Nuo lujat, monien myrskyjen raastamat. Nuo vahvat, mutta kuitenkin niin hauraat. Nuo tuulessa taipuneet, mutta toivoon tarttuneet. Nuo valoa kohti kurkottaneet.- Äidit ❤️. Tämän runon kirjoitin joskus elokuussa, ja halusin tänään jakaa tämän rohkaisuksi jollekin äidille. Iloa siun …

Vuosi sitten synnyit sinä

Meidän kuopus on jo 1-vuotias. Tai on ollut jo lokakuun alusta asti. Voi aika kun juokset. Kirjoitin instaan pienen kertomuksen hänen syntymäpäivänään, ja julkaisen sen nyt vähän jälkijunassa myös tänne muistoksi. Pieni maininta ensin, että tämä oli tosiaan neljäs synnytykseni, ja kaikki synnytykset ovat olleet erilaisia ja arvokkaita. Kaksi synnytystä käynnistettiin ja ensimmäinen synnytys kesti …

Kun kanat olivatkin kukkoja – ja muita kuulumisia

Pitkästä aikaa kirjoittelen blogiin kuulumisia! Täällä on ollut sivuston varmuuskopioinnin ja päivityksen kanssa ongelmia. Sitten kun ne asiat järjestyivät, niin arki imaisi mennessään niin ettei aikaa kirjoittamiselle ole tuntunut löytyvän. Instagramiin olen kyllä melko ahkerasti päivittänyt kuvia ja kuulumisia, se kun käy niin nopsaan blogiin verrattuna. Mutta yritän nyt skarpata ja tännekin kirjoitella, moni tekstipohja …

Yön yli sämpylät ja sateisen sunnuntain hidas aamiainen

Tänään on ihan syksy! Sateinen ja kolea ilma. Kävin pienellä kävelyllä nukuttamassa pienimmän rattaisiin, ja tuntui kuin joku olisi suihkuttanut sumupullosta vettä kasvoille. Meillä on tänään kaikki lapset kotona, kun esikoisella tuli pieni flunssa viikonloppuna. Enää ei ole muuta kuin ihan pieni nuha, mutta ollaan varuiksi kaikki nyt kotona ettei flunssia levitellä ympäriinsä. Näin instagramissa …

Perjantain kuvakevennys

Kuka ottaa minusta kuvat blogiin? Tätä minulta välillä udellaan. No pojat tietenkin! En tiedä teidän muiden miehistä, mutta minun mieheni ottaa pari räpsyä joissa ilme on vähemmän imarteleva ja ihmettelee kun mikään ei kelpaa kun otti monta kuvaa. Kaikella rakkaudella miestäni kohtaan, hän on taituri monessa asiassa, mutta valokuvaaja hän ei ole. Ainakaan vaimon kuvaaja.🤭❤️ …

Väsyneelle 🤍

Miten se onkin taas jo keskiviikko? Täällä päivät menee ihan hujauksessa, toisaalta taas niitä pitkiä tunteja mahtuu päiviin myös kun olen ollut ihan mahdottoman väsynyt. Vauva valvottaa öisin, ja uusi arkirytmi on sekoittanut pienen päiväunirytmin myös. Pitää taas muistuttaa itseään että tämäkin on taas vain vaihe. Vaihe jossa ainut kelpaava unipaikka on äidin kainalo. Pienikin …

Lempeä arki🤎

Niin se vain on ensimmäinen kokonainen arkiviikko takana täälläkin. Ja tästä selvittiin! Tämä hieman jännitti minua etukäteen,vaikka tiesin että kyllä se arki siitä lähtee rullaamaan. Pieni jännitys kuuluu kuitenkin aina asiaan. Meidän 5-vuotias aloitti kerhon maanantaina. Pikkuveli aloittaa samassa kerhossa kunhan täyttää syyskuun alussa 3. Meidän aamut on siis melko hektisiä, ainakin kun kesälomailuun vertaa. …

Ethän turhaan kiirehdi, syksy?

Ethän turhaan kiirehdi rakas lähestyvä syksy? 🤎 Älä turhaan kiirehdi.Kesä pitää minullevielä seuraa.Vielä nautin kesänlämmöstä,auringon hehkustaihollani.Perhosten tanssista sinistätaivasta vasten,kukkien loistosta vihreälläniityllä.Veden kimaltavasta väreilystäja märästä hiekasta varpaideni välissä.Tästä Luojan valmistamastataideteoksesta,sen kaikista yksityiskohdista.Hengitän vielätätä kesän juhlaa,ilmaa jonka lempeä tuulipuhaltaa kasvoilleni.Tätä ilmaa joka tuoksuu täyteläiseltä jakypsän hedelmäiseltä ja kuiskaa – Sinä olet rakastettu.🌼Älä turhaan kiirehdirakas syksy.Vielä sinä kerkeätsaapua.Ja …