Ääriviivoja ja elettyä elämää

Meidän pikkuinen nukkuu päiväunia, isommat katsovat lastenohjelmaa ja koti on hiljainen. Tämä tunne, kun on tilaa hengittää ja kuulla omat ajatukseni. Ihmeellistä. Sama ihmeellinen tunne oli tuossa laiturin nokassa istuessani, kun olin päivän naisten reissussa ilman lapsia. Rakastan äitiyttä. Olen niin kiitollinen että saan olla äiti näille neljälle rakkaalle pojalle. Mutta voi miten kovin toisinaan …

All is well.

All is well. Nämä sanat piirsin hiekkaan eräänä kauniina keväisenä viikonloppuna Puumalassa. Samassa sitruunaperhonen lenteli ympärilläni kuin muistuttaen miten kevyt voi ihmisen mieli olla, kun ei kanna mukanaan raskaita taakkoja. Kaikki järjestyy. Kaikki on hyvin. Näillä sanoilla olen saanut lohduttaa poikia monen monta kertaa. Omien lisäksi toisinaan myös poikien ystäviä. Usein olen vierelle polvistunut, ja …

Voisiko ajan hetkeksi pysäyttää?

Viime viikolla joku aamu esikoinen kömpi kainalooni, kun makoilin vielä kuopuksen kanssa sängyllä. Suljin pojan lujasti rintaani vasten, ja hän sujautti kätensä omaani. Suukotin päätä, ja katselin pojan suureksi kasvaneita käsiä. Suuri kyynel vierähti poskelleni. Kuopus tuhisi vieressä, ja tuntui kuin silmänräpäys vain olisi kulunut siitä kun tämä suurikätinen poika oli samanlainen tuhisija. -Milloin siusta …

kukka äidille

Muutama ajatus äitienpäivän iltaan

Väsynyt äiti täällä hei. Tulin kirjoittamaan muutaman sanasen sinulle, toinen väsynyt äiti. Tiedän, että kello on paljon, ja väsyneen olisi viisainta mennä nukkumaan. Mutta tämä pieni hiljainen hetki kun kaikki muut jo nukkuvat. Tämä hetki on ihmeellinen asia pikkulapsiperheen äidille. Ja tänään tahdon tämän pienen hiljaisen hetken käyttää tähän. Annan sormieni liukua tietokoneen näppäimistöllä, ja …

Mahtuuko onni arjen keskelle?

Onni🤍 Kerta toisensa jälkeen hämmästelen onnen olemusta. Kun on väsynyt eikä jaksaisi ylimääräisiä ääniä. Kun lapset on riidelleet ja on tiuskittu toisillemme puolin ja toisin. Kun koti on sotkuinen, lattia täynnä kaikkea epämääräistä leluista ruuantähteisiin. Kun mietin että voi kunpa vain pääsisi nukkumaan jo, ja joku roikkuu lahkeessa kiinni jatkuvasti, kun kaikki puhuu samaan aikaan …

Äitiydestä ja Afrikan kissoista

Mukavaa uutta alkanutta viikkoa sinne!❤️ Täällä alkoi viikko vähän normaalia rauhallisemmin. Pojilla olisi ollut kerhopäivä, mutta 3-vuotias nukkui niin autuaasti etten raaskinut väkisin herättää koisaavaa nallekarhua. Eikä esikoinenkaan saanut nallukkaa hereille ennen kuin lähti kouluun. Kun hän sitten heräsi, oltaisi juoksujalkaa keretty kyllä kerhoon, mutta valitsin hitaamman temmon tähän viikon alkuun. Sitä paitsi meille oli …

Armoa tarvitsee jokainen 🤍

Armoa tarvitsee jokainen 🤍 Armon peite laskeutuu sinne, missä uskalletaan olla heikkoja, tarvitsevia, syntisiä. Armo asuu siellä, jossa vilpittömin sydämin pysähdytään omien epäonnistumisten äärelle, polvistutaan armon alttarille. Siellä ei tarvitse mitään peitellä eikä tunteita väistellä. Siellä ei olla täydellisiä, vaan rehellisesti rikkinäisiä ja rikkoneita. Siellä pieni ihminen kohtaa suuren Luojan, antaa totuuden valaista sydämensä sopukat, …

Tuulessa taipuneet

Tuulessa taipuneet Nuo sitkeät, tuulessa taipuneet. Vaan eivät katkenneet. Nuo nöyrät, vartensa palvelukseen taivuttaneet. Nuo rakkaudesta polvistuneet. Nuo lujat, monien myrskyjen raastamat. Nuo vahvat, mutta kuitenkin niin hauraat. Nuo tuulessa taipuneet, mutta toivoon tarttuneet. Nuo valoa kohti kurkottaneet.- Äidit ❤️. Tämän runon kirjoitin joskus elokuussa, ja halusin tänään jakaa tämän rohkaisuksi jollekin äidille. Iloa siun …

Vuosi sitten synnyit sinä

Meidän kuopus on jo 1-vuotias. Tai on ollut jo lokakuun alusta asti. Voi aika kun juokset. Kirjoitin instaan pienen kertomuksen hänen syntymäpäivänään, ja julkaisen sen nyt vähän jälkijunassa myös tänne muistoksi. Pieni maininta ensin, että tämä oli tosiaan neljäs synnytykseni, ja kaikki synnytykset ovat olleet erilaisia ja arvokkaita. Kaksi synnytystä käynnistettiin ja ensimmäinen synnytys kesti …