LUOVUN JA LUOTAN💕
🌿
Saatan sinut kouluun.
Sinun hikoava kämmenesi minun kämmentäni vasten.
Pienet haparoivat sormet minun sormieni lomassa.
Palan tunne kurkussani.
Lasken irti kädestäsi ja tiedän :
päivä päivältä opit lentämään yhä kauemmas. Ilman minua.
Sen täytyy olla niin,
mutta se pelottaa minua.
Pelottaako se sinuakin, lapseni?
Katseemme kohtaavat,
epäilys nostaa päätään:
Kuinka sinä pärjäät lapseni,
kun minun käteni eivät ole sinua kannattelemassa?
Silloin kuulen lempeät sanat kuiskattuna väräjävään sydämeeni:
”Eiväthän ne sinun omat käsivartesi riittäneet alunperinkään.”
Luovun ja luotan.
Meitä molempia kannattelee iankaikkiset,
meitä suuremmat käsivarret.
Katselen loittonevaa selkääsi ja tiedän,
kyllä sinä rakkaani pärjäät.
Ja niin pärjään minäkin.
❤️
Oma esikoinen menee jo kolmannelle luokalle, mutta tämän tekstin olen kirjoittanut alunperin hänelle kun hän lähti kouluun. Halusin jakaa tämän jollekin rohkaisuksi, jollekin joka kaipaa varmistusta että kaikki menee hyvin.
Iloa ja varjelusta jokaisen koulutaipaleelle!
❤️ -Marjo
