Voisiko ajan hetkeksi pysäyttää?

Viime viikolla joku aamu esikoinen kömpi kainalooni, kun makoilin vielä kuopuksen kanssa sängyllä. Suljin pojan lujasti rintaani vasten, ja hän sujautti kätensä omaani. Suukotin päätä, ja katselin pojan suureksi kasvaneita käsiä. Suuri kyynel vierähti poskelleni. Kuopus tuhisi vieressä, ja tuntui kuin silmänräpäys vain olisi kulunut siitä kun tämä suurikätinen poika oli samanlainen tuhisija. -Milloin siusta …

Kun kanat olivatkin kukkoja – ja muita kuulumisia

Pitkästä aikaa kirjoittelen blogiin kuulumisia! Täällä on ollut sivuston varmuuskopioinnin ja päivityksen kanssa ongelmia. Sitten kun ne asiat järjestyivät, niin arki imaisi mennessään niin ettei aikaa kirjoittamiselle ole tuntunut löytyvän. Instagramiin olen kyllä melko ahkerasti päivittänyt kuvia ja kuulumisia, se kun käy niin nopsaan blogiin verrattuna. Mutta yritän nyt skarpata ja tännekin kirjoitella, moni tekstipohja …

Pikaiset kuulumiset -sisustusta ja kananpoikia

Oi ihanaa mikä helteinen lauantai!😍 Kyllä Luoja meitä hellii tällä lämmöllä. Olihan tätä lämpöä jo kovin ikävä. Blogin luonnoksissa on muutama lähes valmis teksti odottamassa, mutta en ole niihin kerennyt paneutua tällä viikolla ollenkaan. Tulin siis kertomaan teille pikaisesti kuulumisia. Täällä on viime päivät menneet tiiviisti terassin laittelussa. Takapihan terassille on rakennettu kate, ja tilasin …

Kesä, ihanaa että saavuit

Voihan KESÄ ja lierihatut! Ihanaa kun tämä aika koitti! Jotenkin tämän koronakevään aikana en ole kovasti osannut edes kesää odottaa. Tiedättekös kun on mennyt niin päivä ja hetki kerrallaan. Kevät oli etäkoulun ja arjen pyörittämistä, pikkulapsiarkea, vauvavuotta, selviytymistä ilman tukiverkostoa (paitsi tietystikään arvokasta henkistä tukea ei pidä unohtaa).  Alkuvuonna odotettiin Kreikan lomaa. Ihana kutkuttava tunne …