Väsyneelle 🤍

Miten se onkin taas jo keskiviikko? Täällä päivät menee ihan hujauksessa, toisaalta taas niitä pitkiä tunteja mahtuu päiviin myös kun olen ollut ihan mahdottoman väsynyt. Vauva valvottaa öisin, ja uusi arkirytmi on sekoittanut pienen päiväunirytmin myös. Pitää taas muistuttaa itseään että tämäkin on taas vain vaihe. Vaihe jossa ainut kelpaava unipaikka on äidin kainalo. Pienikin liikahdus tulkitaan äidin katoamiseksi ja sehän on ison huudon paikka. Ja se ei oikein toimi, kun on kolme muutakin lasta kaipuineen ja tarpeineen. Mutta kyllä, tämä on vaihe, ja tämäkin vaihe menee ohi. Jossain kohtaa.

Eilen nähtiin kerhomatkalla vesilammikko joka heijasti upean taivaan. Lasten kanssa sitä ihailtiin. Tämä oli jotenkin tosi puhutteleva siinä harmaan asfaltin keskellä. Väsymys ja äitiyden haasteet painoi raskaana harteilla, ja tuo ihmeellinen lammikko palasi monesti mieleen. Kyllä Taivaan Isä meistä huolen pitää jokaisena harmaanakin päivänä. Siitä syntyi tämä teksti – On niitä päiviä 🤍

On niitä päiviä🤍

On niitä päiviä
kun vaatimusten
väsyttämä ihminen
askeltaa raskain
askelin vaikka
kyllä tietää,
että taivas on
sininen ja pilvet
vaaleanpunaista hattaraa.
🌿
On niitä päiviä
kun pieni ihminen
tyytyy näkemään vain
harmaan asfaltin,
sillä se sointuu
paremmin yhteen
väsyneen mielen
kanssa.
🌿
On niitä päiviä
kun elämän
kauniiden sävyjen
näkeminen
tuntuu vain
uudelta vaatimukselta
loputtomien vaatimusten
listalla.
🌿
Niinä päivinä
sinä rakas pieni ihminen,
kulje vain pieni askel
kerrallaan,
ilman ainuttakaan
vaatimusta.
Tämän suuren sinisen
taivaan alla,
armon varassa
askel kerrallaan.
🌿
Pian saat nähdä
keskellä asfaltin harmauden:
sateen jälkeinen
vesilammikko joka
heijastaa taivaan
kauneuden.
🌿
Vain pieni määrä vettä riittää paljastamaan – Taivas todella on sininen ja pilvet vaaleanpunaista hattaraa.🤍

Tämän tekstin myötä haluan toivottaa sinne iloa loppuviikkoon! Ja muista, jos sielläkin vauva valvottaa – tämä on vain vaihe.

❤️ – Marjo