Kenen mittareilla minä äitiyttäni mittailen?

Me äidit olemme kyllä mestareita asettamaan itsellemme erilaisia korkeita rimoja. Jokainen omanlaisiaan. Äidit potevat valtavasti syyllisyyttä, ja se on toki luonnollista sillä meille on uskottu valtavan suuri vastuu ja tehtävä. Olemme äitejä 24/7. Mutta on muistettava että me äidit olemme ihmisiä, ja me olemme epätäydellisiä ja vajavaisia. Voi miten usein vertailemmekaan itseämne toisiin ”parempiin” äiteihin.

Some on pullollaan mitä ihanimpia kuvia ja perheidylliä, kaunista kotia ja seesteisyyttä. Se mikä helposti unohtuu – se on vain pintaa. Harvapa meistä jotka taiteilemme täällä kotona pyykkivuorien ja haisevien sukkien ja kalsareiden keskellä, haluamme katsella niistä kuvia somessa. Toki välillä sekin on ihan piristävää ja on ihana huomata että jes, noillakin on sotkuista! Mutta enimmäkseen minä esteetikkona nautin kun saan katsella kauniita ja seesteisiä kuvia ja sellaisia on kiva itsekin jakaa. Se on ihan ok, kunhan muistaa että se on vähän kuin kirjan kansikuva: kaunis kuva joka ei välttämättä kerro paljonkaan itse sisällöstä.

Harvapa meistä jotka taiteilemme täällä kotona pyykkivuorien ja haisevien sukkien ja kalsareiden keskellä, haluamme katsella niistä kuvia somessa.

Maailma on nykyään täynnä kilpailua, vertailua ja suorittamista. Ennen ei ollut somea, ja kukaan ei tiennyt mitä ruokaa missäkin perheessä syötiin ja miten lapsia nukutettiin oli ne lapset sitten omassa huoneessa tai perhepedissä armeijaan asti. Ei tarvinut vertailla ja suorittaa. Elämää varmasti enemmän vain elettiin. Miten surullista onkaan kun suorittaminen on niin vahvasti läsnä myös äitiydessämme. Äitiys ei ole kilpailu. Äitiys on jotain aivan muuta : ihmeellistä ja kokonaisvaltaista. Äitiys on äitinä olemista ja elämistä.

Äitiys on kasvamista. Miksi luullaan että kun vauva syntyy, meistä tulee yhtäkkiä täydellisiä äitejä? Mehän olemme äitiydessä vasta vauvoja! Nyt tänään neljän lapsen äitinä minulla on kokemusta äitiydestä lähes yhdeksän vuoden ajalta. Minä kasvatan lapsia ja lapset minua. Mutta olenko nyt erinomaisen hyvä ja viisas äiti? En. Mutta voin ja saan sanoa olevani hyvä äiti siitäkin huolimatta että lapsilla on taito tuoda minusta huonot puolet esiin. Hyvä niin, sillä jos erehdyn luulemaan olevani erityisen erinomainen niin ne luulot karisee hyvin nopeasti. Erinomaisuuden tilalle on astunut inhimillisyys.

Erinomaisuuden tilalle on astunut inhimillisyys.

Luin pari vuotta vanhaa tekstiäni vanhasta blogista, ja sieltä löytyi hauska juttu jossa silloinen 3-vuotias oli kehunut minua äitinä. Olin saanut kiitosta kun lämmitin hienosti mikrossa valmisruokaa. Sain kiitosta liukurilla laskemisesta, verhojen ripustamisesta, pikkuveljen imetyksestä ja junaradalla ajamisesta : ”Hyvä äiti, just noin!”, ”Oi, hyvä äiti! Sie olit tosi kiva kun laitoit nuo verhot miulle!” Arkipäiväisiä, pieniä asioita. Tällä listalla ei ollut montakaan sellaista asiaa josta olisin itse itseäni palkinnut äitiydessä. Mutta lapsi katsoo tätä maailmaa ihan eri näkövinkkelistä, ja voimme oppia lapsilta valtavan paljon elämän tosiasioita, kunhan olemme herkkiä kuulemaan. 

Real moms are never perfect. Perfect moms are never real.

– Unknown

Kenen mittareilla minä äitiyttäni mittailen? Tämän kysymyksen äärelle on hyvä aina välillä pysähtyä. Meidän äitiyttä ei mitata tuottavuudella ja erilaisilla suoritteilla. Sinun arvosi äitinä ei riipu ainoastakaan suorituksesta. Äitinä ollessa olen tuntenut ajoittain suurta avuttomuutta ja riittämättömyyttä. Väsyneenä olen astunut armon kalliolle ja saanut kuulla ne niin rakkaaksi tulleet sanat kuiskattuna sydämeeni : ”Sinä riität”. Ja niin minä todellakin riitän, kun teen parhaani armossa leväten. Ja niin riität sinäkin!

❤ -Marjo