, Kuulumisia, Perhe

Kun kanat olivatkin kukkoja – ja muita kuulumisia

Pitkästä aikaa kirjoittelen blogiin kuulumisia!

Täällä on ollut sivuston varmuuskopioinnin ja päivityksen kanssa ongelmia. Sitten kun ne asiat järjestyivät, niin arki imaisi mennessään niin ettei aikaa kirjoittamiselle ole tuntunut löytyvän. Instagramiin olen kyllä melko ahkerasti päivittänyt kuvia ja kuulumisia, se kun käy niin nopsaan blogiin verrattuna. Mutta yritän nyt skarpata ja tännekin kirjoitella, moni tekstipohja onkin jo odottamassa ☺️

Meidän aika on mennyt vauhdikkaasti arkisessa aherruksessa. Syyslomalla lomailtiin ihanassa Puumalassa (kuvia löytyy instasta, mutta laitan niitä tännekin myöhemmin), ja siellä saimme nauttia upeasta pakkaskelistä ja talven kauneudesta. Vaikka lomailu oli ihanaa, niin arki on kuitenkin parasta. Ihan oikeasti. Rakastan meidän hullunkurista arkea. Hermo menee usein, välillä tuntuu että sekoan just nyt, mutta useimmiten kuitenkin silmäkulmassa kimmeltää kiitollisuuden kyyneleet, sydän tuntuu pakahtuvan rakkaudesta ja vatsa on kipeänä naurusta. Ja ehkä myös joulutortuista. Niitä olemme syöneet luvattoman paljon. Mutta hei, jouluna on niin paljon muutakin syötävää että tortut ei jouluna maistu. Onhan niitä nyt siis syötävä. Lokakuusta jouluun asti.

Joulutorttujen syömisen lisäksi olemme vähän fiksailleet kotia. Pitkään olen haaveillut harmaiden seinien maalauksesta. Pari viikkoa sitten maalasimme keittiön harmaat seinät valkoiseksi, nyt viikonloppuna on luvassa olkkarin harmaan takaseinän tapetointi. Kyllä tuli jo keittiön maalauksen jälkeen paljon valoisampi ja raikkaampi ilme kotiin.

https://www.bricoflor.fi/tapetti-33604-2-a-s-creation-secret-garden.html

Tilasin bricoflorilta tuon yllä olevan tapetin jo kesällä. En malta odottaa miltä lopputulos näyttää meidän seinällä. Kuva on siis bricoflorin sivulta.

Näiden lisäksi olemme kovasti hoitaneet meidän ihania kanoja. Meidän kanat ovat olleet kovia ulkoilemaan omalla pihalla, ja kanalaan tulivat aina puurolla houkuteltuna takaisin kiireesti. Huutelin aina että tytöt puurolle, ja ”tytöt” tulivat peräkanaa potpottaen syömään. Paitsi kerran, kun KAIKKI karkasivat naapuriin. Aidan takana ruoho oli vihreämpää. Onneksi meidän vanhimmat pojat (siis 9v ja 5v) olivat kotona ja tulivat pöllyttämään kanat takaisin kotiin. Sitten tuli tuo meidän maalausprojekti. Pojat menivät isovanhemmille yökylään koko viikonlopuksi (paitsi pienin vain päiväkylään), ja me miehen kanssa pääsimme viettämään kahdenkeskistä aikaa maalaamisen merkeissä. Ainut vaan, että yksi meidän kanoista sairastui. Kyhjötti paikallaan, laittoi silmiä kiinni. Söi ja joi, mutta sitten taas kökötti paikallaan.

Kasvattaja tuli seuraavana aamuna (lauantaina) katsomaan mikä Puppu-kanaa vaivaa. Puppu oli meidän 3-vuotiaan oma kana. Jokainen oli saanut keksiä omalle kanalleen nimen. Kasvattaja huomasi heti että Puppu on kovin kipeä. Ainut vaan että Puppu ei ole kana vaan kukko. Ja niin oli kolme muutakin. Siis meidän rakkaudella kasvattamat kanat olikin kukkoja! Yhtä olin osannut epäillä, mutta että 4!!! No ilmankos ei munia alkanut kuulua. Nämä kun tulivat meille tipuina, niin täyttä varmuutta ei sukupuolesta ollut, ja meillä ei ole kanoista aiempaa kokemusta, niin siksi menivät kanoista.

Samana iltana lähdimme viemään meidän rakkaita kukkoja kasvattajalle takaisin, ja hakemaan kanoja tilalle. Raskain sydämin. Meidän ihanat Edith, Tikku, Khai ja Puppu. Pojat kävivät kotona sanomassa tunteikkaat hyvästit lemmikeilleen. Puppu ei selviytynyt. Sen heltat sinersi, eli oli happivajetta – sydän veteli viimeisiään. Jäi mysteeriksi mikä sille tuli, oliko syönyt kenties jotain myrkyllistä vai oliko joku synnynnäinen vika. Mitään emme huomanneet ennen tuota perjantaita, ja lauantaina Puppu kuoli. Pojille kerroimme että Puppu on kipeä ja viemme sen hoitoon kasvattajalle. Heille oli ihan tarpeeksi surua jo siinä kun kukoista piti luopua.

Kotimatkalla oli tyhjä olo. Takakontissa oli 4 nuorta kanaa, ihan ventovieraita. Ja meidän kanakukot uudessa kodissaan ja yksi poissa. Jossain välissä olimme onneksi kerenneet seinänkin maalata. Nostimme uudet kanat suoraan orrelle nukkumaan meidän ainoan alkuperäisen kanan viereen. Sen jälkeen lämmitimme saunan ja pääsimme viettämään harvinaista kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa. Oli tässä surullisessa viikonlopussa paljon hyvääkin. Ja onneksi meidän kukkopojat pääsivät ihanaan kotiin eivätkä päätyneet makkaraksi.💕

Mutta ei tämä kanasäätö tähän loppunut. Meidän alkuperäinen kana Jalo (joo, pojan nimi ainoalla kanalla😂) ei hyväksynyt uusia kanoja reviirilleen olleenkaan. Siis ei ollenkaan. Sen nokkakin muuttui terävämmän näköiseksi ja se kiusaamalla kiusasi uusia kanaparkoja mitkä eivät olleet tehneet sille mitään pahaa. Jalo huusi hirveällä raakkuvalla äänellä ja hyökkäili kimppuun. Siellä piti olla välissä koko ajan.

Närkästynyt Jalo

Sunnuntaina seurailimme tilannetta uupuneina, ja lopulta päädyimme hakemaan kukon pitämään jöötä. Siis meidän ihanan Edithin, joka olikin sitten Erik. Erik tuli takaisin kotiin, ja kiekaisi komiasti että kukkokiekuu (oli oppinut vuorokaudessa kiekumaan kun otti oppia isoilta kukoilta), niin Jalo ei enää ollut tappomeiningillä liikenteessä. Erik piti kanoista huolta. Mutta Jalo ei oppinut hyväksymään uusia kanoja, vaan aina tilaisuuden tullen hyökkäili kimppuun. Melkein viikon sitä seurailimme, ja lopulta kasvattajan kanssa sovimme, että hän ottaa Jalon, ja meille tulee uusien silkkikanojen sisko. Ja siitä alkoi taas rauhaisa elo meidän kanalassa.

Silkkikana Pörrö
Pörrö, Kristalli ja uusi Puppu

Nyt uudet kanat eivät enää tunnu ventovierailta. Kanalassa asuu kerrassaan ihana parvi, joka nauttii toistensa seurasta sekä meidän silityksistä ja sylittelystä. Laitan kaikista kuvia jossain kohtaa, ainakin instaan. Meillä asustaa siis kolme pörröistä silkkikanaa (Pörrö, Kristalli ja Omppu), kaksi sekarotuisia (uusi Puppu ja uusi Edith) sekä Eerikiksi paljastunut entinen Edith. Onneksi kanala on niin hyvin eristetty että kukkokiekuu ei kuulu kenenkään sisälle. Erik on herrasmies joka huolehtii rouvistaan, että tulevat syömään ja tulevat illalla orrelle. Ja kun Pörrö – ainut kana joka jo munii – pyöräyttää munan, niin Erik siitä ylpeänä ilmoittaa kaikille. Tosin koko parvi innoissaan huutaa kun muna tulee. Ja syytä onkin, onhan nämä silkkikanan munat niin söpöjä ja herkullisia!

Nyt käymme tapetoinnin valmisteluun, toivottavasti ilman ylimääräisiä ohjelmanumeroita. Ihanaa viikonloppua siulle!

❤️-Marjo

Ps. Jalo oli uudessa kodissaan saanut nokasta, kun sielläkin oli yrittänyt ryttyillä kipakoille kanoille. Oli sitten mennyt orrelle ja sieltä valittanut uudelle omistajalleen että miten häntä nyt näin huonosti kohdellaan. 🤭 Ja Tikku oli ystävystynyt kalkkunan kanssa, joka oli alkuun ollut hurjan pelottava.